Viikon vieras: Helena Olmås, pitkänmatkan vaeltaja

FREEDOMtravelille

Mainos

Helena Olmås työskentelee tavallisesti personal trainerina, myös oman yrityksensä Health by Helena kautta. Juuri nyt hän on toisella puolella maapalloa toteuttamassa projektia, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen. Helena kävelee Uuden-Seelannin halki kävellen - yli 3000 kilometriä! Onko se edes mahdollista? Vaellus ei ole vain itsetarkoitus, vaan Helena kerää myös rahaa Syöpäsäätiölle. Aivan fantastista!

Twiittaa

Kyllä

Kyllä

nasta

Kyllä

Kyllä

Meillä oli tilaisuus kysyä Helenalta kahdeksan uteliasta kysymystä siitä, mikä sai hänet lähtemään tälle kävelylle, millaisia vastoinkäymisiä matkan varrella on ollut ja miten varainkeruu sujuu. Halutessasi voit seurata Helenan jatkuvia seikkailuja myös hänen blogissaan Newzealandbyhelena.com tai Instagramissa: @helenateodora.

Voitko kertoa meille hieman itsestäsi? Kuka olet ja mitä teet, kun et vaella Uudessa-Seelannissa?

Nimeni on Helena Olmås, olen kotoisin Taalainmaalta, mutta olen asunut Tukholmassa viimeiset 17 vuotta. Työskentelen henkilökohtaisena valmentajana ja projektipäällikkönä Master Trainingissa ja pyöritän sivutoimisesti omaa yritystäni Health by Helena, jossa työskentelen pääasiassa juoksuvalmennuksen ja verkkovalmennuksen parissa.

Oletko tehnyt samanlaisia vaelluksia tai seikkailuja aiemmin? Kerro meille siitä!

Lähdin ensimmäiselle "seikkailulleni" maaliskuussa 2010, kun talvella olin tehnyt aivan liikaa töitä. Monta vuotta sitten olin lukenut Paulo Coelhon "Pyhiinvaelluksen", ja otin noin kuukauden vapaata lähteäkseni Espanjaan kävelemään Camino de Santiago de Compostelaa. Tein sen hyvin paljon fyysisen haasteen vuoksi ja myös saadakseni hieman aikaa itselleni, ja halusin yrittää kulkea 80 mailia kolmessa viikossa.

20 päivää sen jälkeen, kun olin lähtenyt pikku Saint Jean Pied de Portista Ranskassa, saavuin Santiago de Compostelaan, hieman rikki käveltyäni keskimäärin neljä kilometriä päivässä ja ilman yhtäkään lepopäivää, mutta eturinta oli valovuosia paksumpi kuin aiemmin.

Se voiton tunne, että kaikesta matkan varrella koetusta kivusta huolimatta selvisin ja saavuin Santiago de Compostelan katedraaliin fyysisesti uupuneena, on tunne, joka on jäänyt mieleeni koko loppuelämäkseni. Lupasin kuitenkin itselleni, etten enää KOSKAAN lähde pitkälle kävelylle.

Hieman yli neljä vuotta myöhemmin - syyskuussa 2014 - toteutin toisen unelmani, kun juhlin 35-vuotissyntymäpäivääni auringonnousun aikaan Kilimanjaron huipulla. Matka varattiin spontaanisti vain kolme kuukautta aiemmin, päivää sen jälkeen, kun olimme äitini kanssa hiuskarvan päässä nokkakolarista ison BMW X5:n kanssa, joka oli ajautunut vesiliirtoon ja ylittänyt kaistamme. Tajusin, että elämä on äärimmäisen haurasta, että emme koskaan tiedä, kuinka monta päivää meillä on jäljellä, ja että meillä ei ole aikaa odottaa, että voimme tehdä kaiken, mistä unelmoimme. Elämä on lyhyt... liian lyhyt.

Miten sait idean vaeltaa Uuden-Seelannin halki ja mikä on tarkoitus?

Olen aina haaveillut Uuden-Seelannin näkemisestä (kukapa ei olisi!?). Kun palasin vaellukseltani Espanjasta huhtikuussa 2010, luin matkailulehdestä pienen viestin, jonka mukaan vapaaehtoiset olivat työskennelleet 17 vuoden ajan saadakseen valmiiksi 3 000 kilometrin mittaisen vaellusreitin koko Uudessa-Seelannissa.

Ajattelin "WOW!" mutta olin vielä väsynyt El Caminon jälkeen enkä ajatellut asiaa sen enempää, se tuntui joltain, joka jäisi "vau" ja saavuttamattomaksi unelmaksi - tarkoitan, kenellä on aikaa ja energiaa kävellä 300 mailia? Se on melkein neljä caminoa ...

Kun reitti valmistui vuonna 2011, siitä julkaistiin kirja, jonka ostin. Selasin sitä edestakaisin, haaveilin, mutta laitoin sen kirjahyllyyn muiden matkakirjojeni joukkoon ja ajattelin, etten koskaan tule olemaan niin hullu, että vaeltaisin 300 mailia. Se ei vain ole mahdollista.

Te Araroa kummitteli mielessäni kaikki nämä vuodet, ja aina silloin tällöin otin kirjan esiin, katselin kuvia ja ajattelin "ehkä... ehkä voisin tehdä sen...?". Eräänä päivänä noin 1,5 vuotta sitten istuin töissä tauolla kahden asiakkaan välillä ja selasin Instagramia.

Etsin ensimmäistä kertaa hashtagilla #teararoa, ja ensimmäinen kuva, joka ilmestyi syötteeseen, oli meren yllä otettu kuva upeasta lahdesta, jossa oli epätodellisen sinistä vettä. Napsautin kuvaa ja melkein putosin tuoliltani, kun luin tekstin, joka päättyi seuraavaan: "...overlooking Helena Bay". Helena Bay? Se on minun lahteni! Minun on mentävä sinne!

Suunnittelu ja tavoitteet Helena Olmåsin kanssa

Sen jälkeen ei mennyt päivääkään, ettenkö olisi ajatellut Te Araroaa, ja pitkän suunnittelun ja äärimmäisten säästötoimien jälkeen tajusin, että aioin todella tehdä tämän kävelyretken. Pieni siemen, joka oli istutettu päähäni vuosia aiemmin, oli kasvanut koko ajatusten ja tunteiden puutarhaksi siitä, että olin nyt matkalla!

Läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä tällaiseen seikkailuun. Palapelin monien palasten on sovittava yhteen, ja tunsin itseni uskomattoman etuoikeutetuksi saadessani tämän tilaisuuden. Minusta tuntui, etten voisi lähteä toiselle puolelle maapalloa ja vaeltaa 300 kilometriä pitkin yhtä maailman kauneimmista mutta myös vaikeimmista vaellusreiteistä ja tehdä sitä vain itseni ja oman egoni vuoksi. Halusin tehdä jotain enemmän, jotain suurempaa.

Kesällä 2013 tätini sairastui rintasyöpään. Olemme tätini kanssa hyvin läheisiä ja pidän häntä enemmänkin siskonani, enkä olisi koskaan voinut kuvitella, että hän sairastaisi vakavaa ja monissa tapauksissa kuolemaan johtavaa sairautta. Se tuntui täysin epätodelliselta. Hänen sairautensa oli meille kaikille hyvin raskasta, ja se oli vaikeaa aikaa leikkausten, kemoterapian ja sädehoidon kanssa. Hoito onnistui, ja hän on nyt syöpäsairaudesta vapaa.

Ilman syöpätutkimuksen hyväksi tehtävää työtä tätini ei ehkä olisi enää elossa, joten päätös aloittaa varainkeruu Syöpäsäätiölle, jotta kävelyni saisi lisäarvoa, ei tuntunut kovin vaikealta. Asetin korkean tavoitteen: 50 kruunua kilometriltä, yhteensä 150 000 kruunua syöpätutkimukseen. Ihmiset kohottivat kulmakarvojaan, mutta minusta tuntui, että jos aion tehdä tämän, minun pitäisi tehdä se kunnolla.

Voitko kuvailla vaellusta? Kuinka pitkä se on, millainen maasto on ja miten yövytte matkan varrella?

Te Araroa (maoriksi "pitkä polku") on yhteensä 3007 kilometriä pitkä, ja se kulkee Pohjoissaaren pohjoiskärjessä sijaitsevasta Cape Reingasta Eteläsaaren eteläkärjessä sijaitsevaan Bluffiin. Maasto on vaihtelevaa ja koostuu kaikesta, mitä voit kuvitella.

Olen kävellyt hiekkarannoilla, asfalttiteillä, metsäpoluilla, hiekkateillä, kaupunkien läpi, vuorten yli (korkein kohta Te Araroan varrella on 1925 metriä), jokien ja purojen läpi (ja niissä), lehmien laitumilla, polvenkorkuisessa mudassa, tulivuorten yli, tiheän metsän läpi, portaita ylös ja alas (pisin portaiden osuus oli 1,9 kilometriä ylämäkeen!) ja laajojen peltojen halki. Lähtö Cape Reingasta on rankka: 100 kilometriä 90 mailin pituista rantaa pitkin, 4 päivää hiekalla, ja olen kuullut monien keskeyttäneen matkan muutaman ensimmäisen päivän jälkeen. Kävely hiekalla ei ole peliä ...

Kannan mukanani pientä punaista Hillebergin telttaani, jossa olen viettänyt lukemattomia öitä, mutta muuten olen yöpynyt mökeissä (Uudessa-Seelannissa on fantastinen "hut"-järjestelmä - mökkejä, joissa voi yöpyä niin paljon kuin haluaa 6 kuukauden ajan noin 600 kruunulla), hostelleissa ja yksityishenkilöiden kodeissa, jotka ovat kutsuneet minut yöksi. Uusi-Seelanti on ihanan vieraanvarainen maa!

Nyt olemme uteliaita, Helena Olmås, mitä repussasi on?

Pakkaaminen on hyvin suunniteltu, ja kannan noin 20 kiloa 65 litran repussani. Repussani on vaatteideni lisäksi (Haglöfsin shortsit, Icebreakerin t-paita, Gocococon sukat ja Haglöfsin saappaat): 

• Teltta (Enan Hillebergistä)
• Myrskykeitin (MSR Windboiler)
• Makuupussi (kevyt pussi Haglöfsin L.I.M. -mallistosta), makuualusta (Thermarest NeoAir XLite) ja silkliner eli ohut sisäpussi makuupussille (Kathmandu).
• Sandaalit (Teva), ylimääräiset shortsit (Haglöfs), pellava (Icebreaker), merinovillainen pohjakerros (Haglöfs), ohut merinovillainen sekoitepusero (Haglöfs), pipo (Haglöfs), kaksi paria ylimääräisiä sukkia (Gococo), kolme paria housuja, sadetakki (Haglöfs), sadehousut (Haglöfs), bikinit.
• Mikrokuitupyyhe
• Kuivapussit (Silva)
• Kompassi (Silva)
• Otsalamppu (Silva)
• Aurinkolasit (X-Cross)
• Olympus TOUGH TG-4 (vedenpitävä kamera)
• SPOT Gen-3 -satelliittilähetti
• Vedensuodatin (Sawyer mini)
• Aurinkovoide, hammasharja, hammastahna, wc-paperi.
• Hopeinen teippi
• Ensiapulaukku
• Kartat, iPhone, kuulokkeet, sanelukone, Kindle (tabletti, jossa on muistiinpanoja ja e-kirjoja) ja PowerTrekk-laturi MyFC:ltä.
• Päiväkirja + kynä

Tämän lisäksi minulla on mukanani ruokaa (mukaan lukien 24 Hour Meals/Blå Bandin pakastekuivattua ruokaa, jonka toin mukanani Ruotsista) ja vettä.

Kuinka pitkälle olet päässyt ja miten se on sujunut tähän mennessä? Mitkä ovat olleet vaikeimmat haasteet ja miten varainhankinta sujuu?

Olen kulkenut 2595 kilometriä 3007 kilometrin kokonaismäärästä ja olen tällä hetkellä ihanassa Wanakassa. Olen ollut täällä nyt pari päivää ankaran säävaroituksen ja runsaiden sademäärien vuoksi. Odotan täällä, kunnes sää on rauhoittunut, minulla on edessäni pari päivää vuoristossa ja se on suoraan sanottuna vaarallista nykyisessä säässä.

Olen jo kokenut hieman yli 1700 metrin vuorenhuipun huonossa säässä - puhutaan kovista haasteista - enkä tee sitä uudestaan. Näkyvyys oli noin 20 metriä Mount Crawfordin yläpuolella Tararua Rangesissa Pohjoissaarella ja kovassa tuulessa, ja minun oli kirjaimellisesti ryömitävä maata pitkin, ja se oli ensimmäinen ja ainoa kerta, kun itkin pelosta.

Crawford-vuoren lisäksi pohjoisen mutaiset metsät olivat ehdottomasti pahimmat haasteet, Herekino Forest ja Reatea Forest ovat ehdottomasti jyrkimmät ja mutaisimmat metsät, joita olen koskaan kokenut, ja usein jouduin käyttämään puita päästäkseni jyrkkiä rinteitä ylös ja alas putoamatta. Kauheaa! Sanoisin rehellisesti, että jokainen päivä on tähän mennessä ollut haaste, jos ei fyysisesti, niin henkisesti. Itsensä kokoaminen ja keskittyminen tällaisella pitkällä vaelluksella on vaativaa.

Varainkeruu on ylittänyt odotukset, ja olen saavuttanut lähes uskomattomat 130 000 kruunua! Tavoitettani on jäljellä enää reilut 20 000 kruunua, ja toivon ja uskon, että pääsemme tavoitteeseeni ennen kuin saavun Bluffiin. Olen vähintäänkin liikuttunut ihmisten uskomattomasta anteliaisuudesta.

Onko Uudessa-Seelannissa jokin paikka, joka on mielestäsi erityisen upea? Kerro meille siitä!

On mahdotonta valita vain yhtä paikkaa, haluaisin korostaa koko tätä maata! Se on ylivoimaisesti kaunein ja vieraanvaraisin maa niistä noin 30 maasta, joissa olen käynyt. Pohjoissaari on vihreä, rehevä ja kaunis, ja Eteläsaari on upea kaikkine vuorineen ja jäänsinisine jäätikköjärvineen.

Sinun on koettava tämä maa jossain vaiheessa elämääsi ja otettava aikaa. On niin paljon upeita asioita nähtävää ja koettavaa, eikä vähiten paikalliset ihmiset, jotka tekevät Uudesta-Seelannista erityisen paikan maailmankartalla.

Lopuksi kysymys, jonka kysymme kaikilta haastattelemiltamme: Mikä on unelmiesi matkakohde?

Olen jo rastitellut pari kohdetta unelmalistaltani (muun muassa Galapagossaaret, joita suosittelen lämpimästi!), mutta jäljellä on vielä useampi kuin yksi... Madagaskar, Alaska, Islanti ja Costa Rica on kuitenkin korkealla listalla.

Haluan myös palata Afrikkaan pidemmälle safarille, ja olen utelias vaeltamaan Utahissa, Yhdysvalloissa. Ensimmäinen matkakohteeni tämän seikkailun jälkeen on kuitenkin koti perheeni luona Taalainmaalla, joka on tällä hetkellä vahvin unelmani ja suurin toiveeni", Helena Olmås sanoo.

Kiitos Helena Olmås, kun jaoit kokemuksiasi ja ajatuksiasi!

Saatat myös pitää:

Prachovské skály Böömin paratiisissa, Tšekki

Mitä tehdä Andorrassa kesällä - 12 hyvää vinkkiä Maanalainen joki Puerto Princesassa - Unescon kulttuuriperintöä Filippiineillä Tekemistä Boholilla Filippiineillä - 15 vinkkiä Luontoelämys Uzbekistanissa - vaellus vuoristossa