No niin, nyt mennään ja Peter on taas ohjaimissa. GOD SAVE THE QUEEN oli uusi motto, kun punk tuli elämääni. Sex Pistols ja The Clash olivat uusia, ja minun oli pakko mennä niiden mukana. Mitä helvettiä, minulla oli reikiä korvissani, eivätkä muutamat suustani roikkuvat ketjut haitanneet minua. Revittyjä takkeja ja yleistä roskaa, sellainen minä olin silloin, ja minun oli vain pakko kokeilla sitä. Nyt äitini ja isäni kaatuilivat taas ja ajattelivat varmaan "mitä helvettiä hän on nyt keksinyt?". Kuten Emil Lönnebergassa, haha.
Twiittaa
Kyllä
Kyllä
nasta
Kyllä
KylläSisällysluettelo
He sanovat, etten välitä paskaakaan, mutta minä en välitä paskaakaan.
Kului vain kaksi kuukautta, kunnes minua jahtasivat Tukholman Sveavägenillä autot, jotka halusivat tappaa minut, joten minun oli pakko juosta henkeni edestä. Mutta yritin ja pääsin karkuun, huoh. Samaan aikaan aloitin lukion ja tapasin uusia ystäviä. Aloitin DK-linjan, joka oli jakelua ja toimistoa, ja miten hauskaa se olikaan. Isoveljeni meni kolmessa vuodessa hienolle myyntilinjalle, jota en pystynyt saavuttamaan arvosanoillani, ja pääsin alentuneelle DK-linjalle.
Olin nyt ansainnut rahaa vuoden ajan ja pääsin ohjelmaan, joka ei kiinnostanut minua lainkaan. Magnus Uggla tuli ulos "Varning på stan" ja minulla oli boom box (kannettava stereolaite), jonka otin joka päivä mukaan kouluun paetakseen sitä, mitä en halunnut opiskella, puhtaana protestina. Ei rahaa ja täysin hyödytön linja.
Tapaamani uudet ystävät olivat tyyppejä, jotka istuivat ja ajelivat Tukholman ympäri kierros kierrokselta siisteillä ja erittäin tyylikkäillä pick-up-autoillaan, ja uusi tyyli oli nahkapiirakka ja farkut. Joimme alkoholia takapenkillä ja juhlimme kovaa syksyn aikana, ja auto oli helmi, mutta se ei ollut mitään muuta. Lopetin sekä koulun että pick-upin jouluksi. Räsymatkailusta ei tullut mitään muuta kuin 50 kierrosta kaupungin ympäri joka lauantai ja koulusta en saanut mitään, joten mitä nyt on isossa maailmassa?
Minä muutan
Rahan hankkimiseksi otin töitä myydäkseni kumilistoja Tukholman keskustassa sijaitsevassa Kuntze & Co -nimisessä liikkeessä. Tapasin Blidön saaristosaarella tytön, jonka kanssa seurustelin, ja kuuden kuukauden kuluttua hän aikoi muuttaa Tukholman Älvsjöön opiskelemaan.
Hän sai asua huvilassa kolmannessa kerroksessa, jossa oli päivätoimistoja kahdessa alimmassa kerroksessa, joten kun olin 17-vuotias ja kuusi kuukautta vanha, menin kotiin ja sanoin muuttavani. En ole koskaan nähnyt äitini itkevän niin paljon viikkokausia, joten se oli hyvin vaikeaa. Toisaalta äitini ja minä olemme olleet hyvin läheisiä, eikä hänestä ollut järkeä siinä, että muuttaisin ennen isoveljeäni.
Itkin itseni uneen monena yönä tuolloin, mutta nyt minun oli kokeiltava omia siipiäni, ja niin kävi. Isäni oli opettanut minulle, että pitää seistä tekemisistään ja sanomisistaan, joten päätös oli tehty.
Sotilaallinen hiiva, ajaj kapt.
Asuimme Älvsjössä vuoden, sitten muutimme Upplands Väsbyyn ja asuimme isoveljeni ja hänen tyttöystävänsä (nykyisin hänen vaimonsa) kanssa. Minulla oli reilun vuoden verran melko hiljaista aikaa, ja nyt oli varusmiespalveluksen aika. Se, että minut pakotettiin leikkimään sotaa ja kävelemään askeleessa, enkä saanut mennä kotiin silloin, kun halusin, ei tietenkään sopinut minulle. Kävin kolmen kuukauden ajan joka aamu sairastuvalla, koska suunnitelmana oli päästä sieltä pois, koska oloni oli niin huono. Suunnitelmani kariutui.
Kapteenini, jonka nimi oli Ågren ja joka tunnettiin yhtenä Ruotsin viimeisistä todellisista sotilaista, keskusteli kanssani. Hän sanoi, että minussa oli rohkeutta, kun menin joka aamu päättäväisesti sairastuvalle enkä luovuttanut, ja sellaista ihmistä tarvittiin hänen ryhmässään, joten hän teki minusta ryhmänjohtajan.
Jälkikäteen ajateltuna se oli todella fiksua häneltä, koska yhtäkkiä sain vastuuta enkä voinut jättää muita ystäviä taakseni, joten olin todellinen taistelija. Voitin kaiken, mitä teimme ryhmässämme, ja se oli tavoitteeni. Hyväksyin tilanteen, ja se meni lopulta hyvin.
Muutto ja sotkujen tekeminen taas
Taas kotona ja uusia erilaisia työpaikkoja, jotka jätin silloin tällöin. Tyttöystävälleni ja minulle tarjottiin omaa käytettyä asuntoa Jakobsbergissä (Luoteis-Tukholmassa), jossa olin asunut puolet elämästäni. Se oli yhden makuuhuoneen asunto, jonka voisimme vuokrata, ja otimme sen. Vuoden kuluttua suhde hajosi ja yritin pärjätä yksin laskujen ja kaiken muun kanssa, mutta se ei onnistunut.
Tapasin uuden tytön, joka oli ensirakkauteni nuorempi sisko, eikä se ollut kovin suosittua hänen vanhempiensa keskuudessa, mutta jos on rakastunut, on rakastunut. Muutin isäni ja äitini luokse ja oli niin uskomattoman vaikeaa epäonnistua elämässä, että piti muuttaa taas "kotiin".
Uusi työpaikka ja uudet mahdollisuudet
Vuonna 1982 sain töitä H&M:n Jakobsbergin miestenosastolta, mistä pidin kovasti. Olen aina pitänyt muodista ja kontaktista ihmisiin. Tapasin H&M:ssä uuden tytön, jonka kanssa sain myöhemmin poikani (Robin), ja sain ajokortin. Saimme asunnon, olin rakastunut ja työ sujui erittäin hyvin mahtavien työkavereiden kanssa, 2 miestä ja loput tyttöjä.
Koko elämäni ajan olen viettänyt enemmän aikaa tyttöjen kuin poikien kanssa, koska mielestäni tytöt ovat henkisesti kiinnostavampia. Pärjäsin hyvin H&M:ssä Järfällaan, Tukholman luoteispuolella, ja ylemmät johtajat halusivat, että menisin keskustan myymälöihin ja ryhtyisin jonkinlaiseksi johtajaksi, mutta se ei ollut suunnitelmissani, koska etsin myyntityötä.
Nyt voit kertoa meille elämästäsi 17-24-vuotiaana tai kertoa jotain positiivista viikosta!
Hyvät työpaikat, isäksi tuleminen, petetyksi tuleminen ja avioero ovat seuraavassa "Happy Fridayssä".
Jäitkö paitsi edellisestä Happy Fridaysta? Lue Kuuma Maltalla
Saatat myös pitää:
Suomi 
Svenska 
Deutsch 
English (UK) 
Polski
Lennart sanoo:
On hauskaa seurata lapsuuttasi!
Jos minulla olisi aikaa, kirjoittaisin kirjan, se olisi hauskaa monille ihmisille.
Se nähdään.
14 lokakuun 2016 - 6:23
åsa in åsele sanoo:
Vau, miten tapahtumarikas ja mielenkiintoinen elämä sinulla onkaan ollut näin lyhyessä ajassa 🙂 .
Oikein mukava tietää sinusta enemmän 🙂 .
14 lokakuun 2016 - 7:29
Ei ole sanoo:
Kun olin 17-vuotias, isäni Los Angelesissa antoi minulle uhkavaatimuksen: jos menen jouluksi kotiin äitini luo Ruotsiin, minun ei tarvitse palata koskaan! Opiskelin vaihto-oppilaana Van Nuysin lukiossa (jossa kävivät muun muassa Clint Eastwood ja Paula Abdul) Laskeuduin lumiseen Tukholmaan tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja äitini joutui paniikkiin. "Olet alaikäinen, sinulle ei ole töitä ja kouluun on kahdeksan kuukautta!" Hän oli faksannut valokuvani uuden miehensä tädille, joka asui Kiotossa, Japanissa, nähdäkseen, olisiko minulle töitä, hän oli mallinetsijä. Rehellisesti sanottuna tunsin itseni sekä äidin että isän pettämäksi, mutta 10. helmikuuta laskeuduin Kansain lentokentälle ja vietin elämäni parasta aikaa. En ollut yhteydessä isääni ennen kuin täytin 26 vuotta!
14 lokakuun 2016 - 7:33
Anette Åhnbrink sanoo:
Voi voi, miten onnistuitte kaikessa? Hauska lukea joka tapauksessa, ja luulen, että minun pieni lukioelämäni Sundsvallissa klubi Priv'e ei ole lähellä! Toisaalta lähdin lukion jälkeen au-pairiksi USA:han, ja voidaan sanoa, että mitä L.A:ssa tapahtuu, pysyy L.A:ssa !!!! !!!! Mukavaa viikonloppua Norrköpingissä, mennään Askersundiin ja tavataan Libertysowner!
14 lokakuun 2016 - 8:51
Herra Steve sanoo:
Loistavaa luettavaa. Olet ottanut mutkat oikein kunnolla, voin todeta, mutta sitten tietenkin seisot vakaasti tänään, kun sinulla on kaikki nämä kokemukset takanasi. "Seikkailija" sinussa tuntuu olevan elossa, koska uskallat ottaa mutkia ulos vielä tänäänkin.
Mitä minä sitten tein 17-24-vuotiaana? Olin luultavasti paljon "varovaisempi kenraali", eikä siellä Sollefteåssa tapahtunut paljon mitään. Jalkapallo ja jääkiekko veivät suuren osan ajastani. Ja tietysti koulu, josta selvisin hyvin. Ajokortti oli iso juttu, joten kaupungissa liiteltiin paljon. Tytöt veivät enemmän ja enemmän tilaa, ja niitä tuli ja meni.
Kotikaupungissani I21-asemalle tehty hyökkäys oli mielenkiintoinen kokemus, mutta en lähtenyt mukaan, vaikka minut valittiin upseeriksi. Mutta ei, se ei ollut minua varten. Koulutusta oli yksi kuukausi vuonna 1976, ja sitten sotilasurani oli ohi.
Enkö ole koskaan työskennellyt nuoruudessani? Kyllä, tein paljon töitä ja aina vanhempieni huoltoasemalla.
Minulla oli ensimmäinen autoni ja Euroopan kiertomatka ennen kuin "pakenin" Norrlannista (jota aloin rakastaa myöhemmin elämässäni) vuonna 1972 opiskelemaan Uppsalaan. Olin 24-vuotiaana yhtäkkiä tullut "maailmalle", ja edessä oli uusia haasteita. Sitten jäin Uppsalaan 23 vuodeksi, vuoteen 1997 asti. Mutta se on toinen tarina.
PS Saat minut muistelemaan omaa nuoruuttani, mitä arvostan. On oikeastaan aika hauskaa "kaivautua" hetkeksi menneisyyteen. Mieluiten silloin, kun menneisyys on ollut hyvä.
14 lokakuun 2016 - 9:34
ghoul sanoo:
Jännittävää! On tärkeää pitää puolensa vanhempana! Ymmärtääkseni olet pärjännyt elämässäsi hyvin. Kokemuksia pitää olla kaikilla! Mukavaa viikonloppua teille molemmille??
14 lokakuun 2016 - 9:38
Ama de casa sanoo:
Kirjoitat niin mielenkiintoisesti elämästäsi, Peter! Mukaansatempaavaa luettavaa 🙂 Ja fiksu sotilas siellä keskellä, todellakin. En uskonut, että sellaista on olemassa 😉 .
Muutin 17-vuotiaana Skellefteåsta Norrköpingiin ja kouluttauduin kakkaharavaksi (virallisesti koulutusohjelman nimi oli "eläintarhanhoitaja eläintarhoille"). Kesti kaksi vuotta opetella haravoimaan kaikkea marsun kakasta norsun kakkaan. Muutin kotiin äitini luo puoleksi vuodeksi ja odotin, että Anders saisi koulutuksensa päätökseen. Pärjäsin pienillä töillä, kuten kalojen laskemisella kalanviljelylaitoksessa ja sijaisina Lyckselen eläintarhassa. Sitten muutimme Tukholmaan, jossa aloin työskennellä eläintenhoitajana Skansenissa. Unelma-ammattini oli aina ollut työskennellä eläinten parissa 🙂 .
Tällä viikolla olen ollut onnellinen nähdessäni jälleen niin monia hyviä ystäviä 6 viikon USA:n reissun jälkeen 🙂 .
14 lokakuun 2016 - 10:27
JoY sanoo:
Ei paljon hiljaisia hetkiä. Armeija teki todella fiksun siirron ja sai sinut mukaan. Hauska lukea.
Lähdin myös kotoa 17-vuotiaana ja aloitin samaan aikaan työt Karoliinisessa sairaalassa.
Halaukset
14 lokakuun 2016 - 11:17
nils-åke sanoo:
Hauska lukea muiden kasvatuksesta. 17-24 olin lopettanut sisäoppilaitoksen Uppsalassa en uskaltanut mennä kotiin muutin Virsboon Västmanlandiin sain töitä suoraan tehtaalta. (Hyvä koulu koska jäin insinöörialalle eläkkeelle asti.) Muutin kotiin äidin luo sain töitä samana päivänä. Vapaa-ajalla ruuvailin autoja. Juhlin oli ulkona tanssimassa ja tyttöjä. Kuvittele, miten helppoa kaikki oli noihin aikoihin.
14 lokakuun 2016 - 11:18
Peter Bergström sanoo:
Lennart: Mukava kuulla, että pidät siitä, ja kirjoittaminen on mielestäni henkisesti erittäin mukavaa, joten miksipä ei. Hyvää viikonloppua.
Åsa Åsele: mikä etsijä minä olin tai utelias ja olen edelleen. Olen iloinen, että pidät siitä, mitä kirjoitan, ja se tekee minut hieman ylpeäksi. Toivotan sinulle mukavaa viikonloppua ja viikkoa Åsa.
Inga: Vau, mikä tarina, ja hyvä, että haluat jakaa sen. On monia asioita, joita vanhempamme haluavat meille, mutta se ei aina onnistu niin kuin he halusivat. Yleensä kaikki järjestyy lopulta ja niin on käynyt sinullekin ja vieläpä hauskojen muistojen kera. Hyvää viikkoa Inga ja kiitos mukavasta lukemisesta.
Anette Åhnbrink: Olemme ostaneet rapuja ja rapuja koko viikonlopuksi, joten aiomme vain nauttia hyvästä ruoasta ja matkailuautosta. Jonain päivänä otamme sen, mikä jäi L A:han, mutta teemme sen, kun törmäämme toisiimme parkkipaikalla. Hyvää viikonloppua ja kertokaa kaikille muillekin.
Steve: Kiitos, Steve, että sain olla hetken kanssasi ja kertoa hieman elämästäsi. Minusta itsestäni on hauskaa katsoa taaksepäin ja nostalgisoida hetken aikaa, mutta en ollut viisas missään, haha. Hyvää viikkoa Steve ja kiitos.
Ghugge: Kiitos, että arvostat kirjoituksiani, ja hyvää viikonloppua.
Ama de Casa: Hahahahahahahahahaha, Mikä linja ja oletko nyt asiantuntija eläinten kakka? Tarkoitan, että jos kävelet metsässä, pystytkö sanomaan, mikä eläin on kakkaillut? Kalojen laskeminen, hahah. Mitä ihania töitä onkaan. Ihanaa luettavaa ja saan hyvät naurut. Kiitos ja mukavaa viikkoa.
14 lokakuun 2016 - 11:25
Peter Bergström sanoo:
Joy: Armeijalla oli melko hyvää kokemusta tuhansien nuorten perässä, joten hän tiesi, miten heidät tavoitetaan. Nykyään on tuskin mahdollista lähteä kotoa 17-vuotiaana, joten meillä oli aiemmin helpompaa asumisen suhteen. Mukavaa viikkoa ja viihtyisää viikonloppua.
Nils-Åke: Se oli itse asiassa helpompaa ja yksinkertaisempaa monin tavoin. 50-luvulta lähtien mahdollisuuksia oli vain Ruotsissa tähän päivään asti. Se oli ilmassa, että voin tehdä mitä haluan, mutta päädyn silti jalat alhaalla. Hauskaa luettavaa ja olen iloinen, että jaoit sen kanssamme. Mukavaa viikon jatkoa.
14 lokakuun 2016 - 11:34
Marina sanoo:
Vau, tuon lukemisen aikana oli monta tunnistettavaa hymyä! Hyvää perjantaita 🙂
14 lokakuun 2016 - 11:52
Ditte sanoo:
Mielenkiintoista luettavaa, ja voin vain todeta jälleen kerran, että myös elämän koulussa oppii. Erittäin paljon!
Mitä armeijaan tulee, minulla oli isäni kuten "kapteeninne", ja hän järjesti monia niistä. Hyvä sydän löytyy myös monista sotilaista.
17 ja 24 välillä! Kyllä, olin lukiossa, olin usein opiskelija, mutta hengailin Storken visprånenissa 17-19-vuotiaana ja kuuntelin Cornelis ja FRed Åkerströmiä, jotka aloittivat uransa siellä, vaatehuoneessa.
Hän valmistui vuonna 1968 ja oli viettänyt muutaman kesän matkustellen ympäri Eurooppaa autolla ja lentokoneella.
Työskenteli gudiena Tukholmassa, oli matkanjohtajana Tunisiassa ja Kreikassa.
21-vuotiaana ensimmäinen työpaikka voimistelunohjaajana Upplands Väsbyssä, silloin vastavalmistunut, oma asunto. 24-vuotiaaksi asti monia hiihtomatkoja Alpeille, kesämatkoja Euroopassa, auto, ajokortti ja paljon hauskaa.
14 lokakuun 2016 - 12:22
Imelda sanoo:
Vau, mitä sotkua olet tehnyt, tietysti sinun pitäisi kokeilla siipiäsi! Olit aivan oikeassa! Tapasin nykyisen mieheni ja saimme ensimmäisen tyttäremme ennen kuin täytin 21 ja toisen tyttäremme seuraavana vuonna. Ha ha ha, oikeita vauvoja, moni varmaan ajattelee, mutta niinhän se loppui. Olen aina ollut päättänyt, että saan kaksi lasta ennen kuin täytän 25, ja niin kävi. Nyt meillä on ihana pikku Alice, ensimmäinen lapsenlapsemme, joka pitää meidät kiireisinä silloin, kun emme matkusta matkailuautolla. Tytär on enemmänkin sen kannalla, että saamme kaksi ennen kuin hän täyttää 30 😀.
14 lokakuun 2016 - 12:58
Kaikkialla sanoo:
On mukavaa kuulla lapsuudestasi ja siitä, että olet pärjännyt niin hyvin monipuolisen taustasi ansiosta (nyt kuulostan todella vanhalta mummolta ....).
En kerro teille viikosta, koska se ei ole lainkaan hauskaa luettavaa.
Mukavaa perjantai-iltaa!
14 lokakuun 2016 - 14:36
Peter Bergström sanoo:
Marina: Kuinka mukavaa onkaan pystyä tarjoamaan hymyä perjantaina. Mukavaa viikonloppua.
Ditte: Mitä sanottavaa on elämäsi matkasta. Tarvitsisin kaksi elämää, jos minulla olisi yhtä paljon aikaa kuin sinulla. Ihanaa luettavaa, kuten tavallista sinulta. Pidä huolta itsestäsi.
Imelda: Määrätietoisuus sen suhteen, mitä halusit, on yksi tapa edetä, ja tuntuu siltä, että tiesit sen jo varhain. Minäkin saattaisin tarvita sitä. Pikkulapseni ovat 20 ja 29, ja saatan joutua odottamaan lastenlasten kanssa jonkin aikaa. mukavaa viikonloppua ja viikkoa.
Yleisesti ottaen: en ole saanut elämässäni paljoa ilmaiseksi, mutta en ole myöskään koskaan luovuttanut. Nautin elämisestä ja tutkimisesta. Toivotan teille parempaa alkavaa viikkoa ja mukavaa viikonloppua.
14 lokakuun 2016 - 15:41
BP sanoo:
Rakastan ehdottomasti elämääsi, Peter, tai siis sitä, miten kirjoitat siitä tänään. Koulu ei ilmeisesti ollut sinun juttusi, mutta tytöt olivat. Menit täysillä ja luulen, että naurat paljon kun muistelet nuoruuttasi. Tai et ymmärrä, miten saatoit käyttäytyä niin kuin teit;-) Love it:-)
17-24-vuotiaana onnistuin valmistumaan, lähtemään kotoa, opiskelemaan vuoden Pariisissa ja menemään naimisiin ensimmäistä kertaa (muttei ainoaa kertaa). Verrattuna sinuun elin nunnan elämää;-) Mutta eron jälkeen 28-vuotiaana elin paljon kuten sinä - miinus varusmiespalvelus ja se, etten muuttanut takaisin äidin ja isän luokse.
14 lokakuun 2016 - 17:19
Ruth Virginiassa sanoo:
Vuosina 17-19 kävin Handelsissa Norrköpingissä, asuin asuntolassa, opiskelin, pelasin käsipalloa IFK:ssa, kävin teknistä koulua ja tapasin paljon mukavia tyyppejä.
19 vuotta - sihteerinä Irano-Swedish Co:ssa Tukholmassa. Sain asunnon Tranebergistä johtajani omistamasta talosta. Käsipallokaveri IFK:sta jakoi asunnon kanssani. Meillä ei ollut huonekaluja ja nukuimme lattialla, kunnes saimme ensimmäiset palkkamme. Työskentelin viikonloppuisin hotellissa Skeppsbronissa, taittelin laatikoita suklaatehtaalla.
Paras ystäväni Handelsissa tuli raskaaksi, meni naimisiin, mutta mies joutui suorittamaan asepalveluksen, joten hänellä ei ollut asuntoa. Tietenkin hänen oli asuttava meidän luonamme. Kuvittele kolme tyttöä ja vastasyntynyt asunnossa, joka koostui keittiöstä, ruokailutilasta ja olohuoneesta!
1948 - Lomailin Gotlannissa IFK-ystävieni kanssa. Tapasin luokkakaverin Handelsista, joka Gotlannissa suoritetun asepalveluksen lisäksi soitti tanssimusiikkia Snäckgärdsbadensin hotellissa. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Gotlannissa hänestä tuli kadetti Karlbergissa. Meistä tuli pari ja menimme kihloihin 21-vuotissyntymäpäivänäni vuonna 1949. Valitettavasti kämppikseni tuli hulluksi ja katosi. Ilman kämppistä oli sopivaa, että sulhanen muutti sisään. Yhteiseloa ilman avioliittoa pidettiin tuohon aikaan erittäin moraalittomana. Mutta sitten vuoden 1951 alussa sulhanen määrättiin 6 viikoksi reserviupseeriksi. Kun häntä ei enää ollut paikalla, tunsin suurta helpotusta. Ei siksi, että hän olisi ollut millään tavalla dominoiva, vaan olin yhtäkkiä vapaa. Silloin päätin, että kihlauksemme oli purettava. Se oli hyvin vaikeaa, koska hän oli erittäin mukava ihminen, älykäs ja ystävällinen; anopin unelma. Mutta kuten sanoin, teet mitä sinun on tehtävä - sitten tuli Yhdysvallat.
Pyydän anteeksi, että kirjoitan niin paljon. Muistosi koskettivat minua.
Onneksi en ollut imartelijasi! 🙂
14 lokakuun 2016 - 18:33
Lena - hyvää sielulle sanoo:
Jännittävää luettavaa. Jossain määrin taas melko samanlainen kuin minä. Minulla on myös punkkia jonkin aikaa. Vihreät hiukset, violetit hiukset, siniset hiukset ja niin edelleen. Ja mustaa tietysti. Paljon mustaa! Varsinkin silmien ympärillä. Hahaha, kyllä kyllä kyllä mitä testata sitten. Mä menin myös DK-linjalle. Valitsin lyhimmistä linjoista vähiten tylsän. Ei tehnyt mieli opiskella. Mutta olen enemmän kuin korvannut sen viime vuosina. Mulla on oikeastaan aina ollut helppoa koulussa, mutta halusin tienata rahaa.
Enkä vieläkään tiedä, mikä haluan olla isona, vaikka olen jo yli 50-vuotias, haha.
Hassua muuten, että huligaanit jahtasivat sinua ensin ja sitten sinusta tuli osa jengiä!
Halauksia Lena
14 lokakuun 2016 - 18:39
Matts Torebring sanoo:
Mikä tarina! Tunnistan itseni militantissa ympäristössä. Meidän piti ampua tarkkuuskiväärillä maastossa olevia hahmoja konepistoolilla. Tyhjensin kaikki 36 laukausta muutamassa sekunnissa muutaman metrin päässä edessäni lumessa. Luutnantti Björk oli niin vihainen minulle, että hän tärisi ja huusi. "Minua ei kiinnosta", sanoin.
14 lokakuun 2016 - 20:57
Peter Bergström sanoo:
Hei BP: Niin, miten tämän sanoisi. Olen ilmeisen iloinen siitä, että pidät siitä, että päästän irti, ja olen samaa mieltä kanssasi, koska en koskaan ajatellut, vaan vain tein niin. Se oli mahdollista aiemmin, eikä siihen liittynyt huumeita, ei toisten satuttamista, minä vain elin ja olin onnellinen. Se aika ei tule koskaan takaisin ja olen niin iloinen, että sain kokea sen ja se on minun perustani tänään, HAPPY. Haluaisin kuulla hieman ajastasi 28-vuotiaana, mutta otamme sen henkilökohtaisesti toisessa elämässä, haha. Ihanaa viikkoa.
Ruth Virginiassa: WOW! Olen niin iloinen saadessani tutustua sinuun verkossa. Voit kirjoittaa tänne asti joka perjantai, enkä ole ainoa, joka lukee sitä, lupaan sen. Kuulin paljon tarinoita isoäidiltäni, iso-isoäidiltäni, iso-iso-isoäidiltäni ja iso-iso-isoäidiltäni, kun olin pieni, ja rakastin sitä. Teidän pitäisi tietää, että riippumatta siitä, mitä tein, kunnioitus isän ja äidin isovanhempiani kohtaan oli valtava, ja minulla oli erittäin hyvä suhde heihin ja ihania muistoja. Heillä on myös suuri osa siitä, millainen olen nykyään ihmisenä. Kiitos, että jaoit Ruth ja olen iloinen, että avasin taas joitakin ovia tuolla ylhäällä. Lämpimät halaukset sinulle koko viikoksi. Peter.
Lena-Hyvää sielulle: Sinä sanoit sen! Halusin tuolloin ansaita rahaa, ja se oli niin väärin, koska se oli lyhin tie, jonka monet nuoret nykyään valitsevat. Olisin tiennyt paremmin, että alussa opiskellaan, jotta voi myöhemmin rakentaa osaamisensa päälle ja elää hyvin, mutta se oli silloin ja se toimi silloin. Tiedän vihdoin 56-vuotiaana, mitä haluan, ja se on työskennellä sosiaalisen median ja digitaalisen markkinoinnin parissa. Teen sitä loppuelämäni ajan, koska ymmärrän sitä ja ymmärrän kaikki koodit. Näen jännittävän tulevaisuuden, ja aion olla osa sitä. Meidän punkkarien kesken, haha. Hyvää viikkoa ja meidän täytyy puhua joskus punkkiaikana.
14 lokakuun 2016 - 21:29
Peter Bergström sanoo:
Matts Torebring: Hahahaha, mitähän luutnantti Björk tekee tänään? Mutta meidän on ihailtava häntä siitä, että hän ryhtyy työhönsä. Mikä protesti teiltä! No, nyt minulla on nuorison protesti sinulta Matts, mutta se tuli myöhemmin kuin minulta. Me kaikki laitamme jalat alta jossain vaiheessa kasvatustamme kun se on vastoin arvojamme elämässä. hauska ja suorasukainen viesti sinulta. Hyvää viikkoa ja jatka ideasi rakentamista mitä teet, kannustan sinua.
14 lokakuun 2016 - 21:37
Ama de casa sanoo:
sv: Haha! Ei, en ole niin hyvä eläinten kakkien tunnistamisessa metsässä, on paljon helpompi tunnistaa kakka, kun tietää minkä eläimen sinne olisi kohtuudella pitänyt kakkia 🙂 Mutta olen aika hyvä tunnistamaan itse eläimet, ja varmaan vähän keskimääräistä parempi lintujen tunnistamisessa 🙂 ...
Eikö olekin hienoja työpaikkoja? Ensimmäinen palkkatyöni oli ilmapallojen puhaltajana Domuksessa. Mutta se ei ollut niitä hauskoja heliumpalloja, ei, meidän piti käyttää pölynimuria, jonka letku oli laitettu pistorasiaan 🙂 .
15 lokakuun 2016 - 10:25
Elisabeth sanoo:
Mukava jakaa elämäsi. Vapautumiseni otti muita käänteitä, joissa tanssittiin paljon. Kun olin 18-vuotiaana matkalla tansseihin, jäin raitiovaunun alle ja jouduin taistelemaan henkeni edestä. Tämä muutti paljon ja päätin auttaa muita, kuten minua oli autettu. Myöhemmin hain Örebrossa sijaitsevaan sosiaalityön kouluun. Sitten tuli työpaikkoja sosiaalihuollossa, vankilahuollossa ja vuoden 1978 työympäristölakiin liittyen hain ja aloitin työt suuressa yrityksessä, Televerketissä.
15 lokakuun 2016 - 10:53